Kategoria: Riverside Jazz

  • Maksa Riverside Jazzin jäsenmaksu vuodelle 2020 – saat samalla pääsylipun konserttiin

    Mikko Pettinen Why Not esiintyy Torniosssa 3.11.2020
    Mikko Pettinen Why Not esiintyy Torniosssa 3.11.2020

    Hyvät rytmimusiikin ystävät!

    Riverside Jazz joutui monien muiden toimijoiden lailla peruuttamaan viime keväällä kaiken toimintansa. Suunnitellut konsertit jäivät pitämättä lähes kokonaan. Vain Mikkola-Sirola -kitaraduon konsertti ehdittiin järjestää Pikku-Berliinissä juuri ennen rajoitusten alkamista.

    Riverside Jazzin hallitus 2020

    Myös yhdistyksen vuosikokous peruutettiin maaliskuulta. Kokous päästiin pitämään vasta 16.6.2020. Kokous valitsi entisen hallituksen yhdistyksen toimintaa toteuttamaan eli hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Jukka Lamminen ja hallituksen jäseniksi Pekka Oinonen, Petri Rankka, Markku Raikaslehto ja Jukka Piiroinen.

    Maksa Riverside Jazzin jäsenmaksu vuodelle 2020 – saat samalla pääsylipun konserttiin

    Kun koko loppuvuoden toiminta oli vielä kesäkuussa aivan epävarmaa, ei yhdistyksen jäsenmaksujakaan peritty vuosikokouksen jälkeen. Koska jäsenmaksut ovat tärkeä tulomuoto yhdistyksen toiminnan kannalta, hallitus kannustaa yhdistyksen jäseniä maksamaan jäsenmaksun nyt syksyllä, vaikka vuosi 2020 on jo yli puolivälissä. Näin turvataan syksyn ainoa varmistunut konsertti taloudellisesti. Samalla jäsenmaksut antaisivat selkänojaa myös kevään 2021 toiminnan suunnittelulle.

    Nyt yhdistys järjestää Mikko Pettinen Why Not -yhtyeen konsertin tiistaina 3.11. 2020 Lappian musiikkitalolla. Yhtye on Suomen Jazzliiton kiertueella. Riverside Jazzin hallitus tarjoaa tämän konsertin ilmaiseksi kaikille, jotka maksavat yhdistyksen jäsenmaksun ennen konserttia. Näin Riverside Jazzin jäsenmaksu vuodelle 2020 on samalla pääsylippu Mikko Pettinen Why Not -yhtyeen konsertin.

    Riverside Jazz ry:n jäseneksi voit liittyä maksamalla jäsenmaksun yhdistyksen tilille (FI02 2048 1800 0042 83 / viesti: jäsenmaksu 2020 Matti Meikäläinen + postiosoite). Jäsenmaksu vuodelle 2020 on 25€.

    Mikko Pettinen Why Not – Lappian musiikkitalo 3.11.2020

    Mikko Pettinen Why Not -ensemblen jäsenissä on monta multi-instrumentalistia: Trumpetin lisäksi Mikko Pettinen myös laulaa ja soittaa koskettimia sekä värittää sointiaan erilaisin efektein. Joakim Berghällin soitinarsenaaliin kuuluu baritonisaksofonin lisäksi bassoklarinetti ja sello. Vesa Ojaniemi soittaa basson lisäksi Octatrack -sampleria ja saa sen kuulostamaan täysin ainutlaatuiselta orgaaniselta instrumentilta. Rumpali Tuomas Timonen saa rumpusetistään hyvin omaperäisiä sointimaailmoja Sensory Percussion- ohjelmalla.

    Konsertti järjestetään Lappian musiikkitalolla, jossa yleisöllä on tilaa osallistua tapahtumaan turvallisesti!

    Share
  • Riverside Jazzin vuosikokous pidetään 16.6.2020

    Koronarajoitusten vuoksi maaliskuulta peruttu Riverside Jazzin vuosikokous pidetään nyt kesällä eli tiistaina 16.6.2020 klo 18 alkaen osoitteessa Vapaudenkatu 31/Petri Rankka. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat, kuten toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2019 sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio kuluvalle vuodelle. Tarkoituksena on myös keskustella vapaasti yhdistyksen toiminnasta. Tule siis paikalle päättämään ja ideoimaan.

    Tervetuloa!

    Riverside Jazzin hallitus

    Share
  • Riverside Jazzin vuosikokous siirtyy

    Koronavirustilanteeseen liittyvien rajoitusten vuoksi yhdistyksen vuosikokous siirtyy myöhemmin ilmoittavaan ajankohtaan.

    Share
  • Riverside Jazzin vuosikokous 25.3.2020

    RiversideLogo_640

    Riverside Jazzin vuosikokous pidetään keskiviikkona 25.3.2020 klo 19 alkaen osoitteessa Vapaudenkatu 31/Petri Rankka. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat, kuten toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2019 sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio kuluvalle vuodelle. Tarkoituksena on myös keskustella vapaasti yhdistyksen toiminnasta. Tule siis paikalle päättämään ja ideoimaan.

    Tervetuloa!

    Riverside Jazzin hallitus

    Share
  • Mikkonen – Sirola Duo – kitarajazzia Pikku-Berliinissä 13.3.2020

    mikkonen-sirola

    Kaksi kitaraa. Neljä kättä. Yksi mieli, yksi yhtenäinen sointi. Jazzkitaristit Janne Mikkonen ja Pekka Sirola esittävät sylillisen bebopiin ja post-bopiin pohjautuvaa jazzmusiikkia. Duon soitossa yhdistyvät eteerinen herkkyys, harmoninen ennakkoluulottomuus, kuulas sointi sekä pohjoisen luonnon avaruus. Tulkinnassa on kuultavissa myös dynaamisia kaikuja jazzin perinteistä. Duon ohjelmisto koostuu Janne Mikkosen ja Pekka Sirolan omista sävellyksistä sekä tarkoin valituista jazzstandardeista.

    Mikkola – Sirola Duo ravintola Pikku-Berliinissä (Hallituskatu 11) 13.3.2020 klo 21 alkaen

    Jazzillan järjestävät Riverside Jazz & Ravintola Pikku-Berliini

    Vapaa pääsy! Tervetuloa!

    Share
  • Riitta Paakki Quartet 7.11.2019

    Riitta Paakki Quartet. Kuva: Teemu Mattsson
    Riitta Paakki Quartet. Kuva: Teemu Mattsson

    Riitta Paakki Quartet 7.11.2019 Lappian Musiikkitalolla klo 19

    Pianisti Riitta Paakin viimeisimmässä kvartetissa yhdistyy neljän suomalaisen huippumuusikon yksilölliset tyylit ja soundit. Manuel Dunkelin tenorisaksofoni täydentää Paakin soittoa hienovaraisesti. Rytmisektiossa Kaisa Mäensivun basso ja Joonas Riipan rummut luovat jykevän perustan Paakin hard-bop-vaikutteisille sävellyksille.

    Riitta Paakki Quartetin ilmeikäs ja värikäs sointi syntyy muusikkojen välisestä vuorovaikutuksesta. Paakin sävellysten lisäksi yhtye tuo pöytään harvinaisia 60-luvun hard-bop-aarteita, luoden ajan ja paikan hämärtävän kokonaisuuden, jossa on jotain vanhaa, jotain uutta, jotain amerikkalaista ja jotain sinivalkoista.

    Riitta Paakki – piano
    Manuel Dunkel – saksofoni
    Kaisa Mäensivu – basso
    Joonas Riippa – rummut

    Liput: 20€, jäsenet, opiskelijat, eläkeläiset 15€

    Suomen Jazzliiton kiertue. Konsertin järjestää Riverside Jazz.

    Share