Yhdistyksen vuosikokouksessa 26.3.2024 Riverside Jazzin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Petri Rankka. Entinen puheenjohtaja Jukka Lamminen jatkaa hallituksen jäsenenä ja vastaa äänetoistosta, valoista ja muuta tekniikasta. Myös muut hallituksen jäsenet jatkavat työtään.
Kuvassa vasemmalta Jukka Piiroinen, Esa Pirinen, Markku Raikaslehto, Petri Rankka ja Jukka Lamminen. Kuvasta puuttuu Pekka Oinonen
Riverside Jazzin sääntömääräinen vuosikokous pidetään ti 26.3.2024 Park-hotellissa Torniossa. Kokous alkaa klo 18 ja kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen mukaiset asiat.
New Yorkissa vuodesta 2012 vaikuttaneen ja hiljattain takaisin Suomeen palanneen pianisti Tuomo Uusitalon johtama trio lähtee Jazzliiton kiertueelle maaliskuun puolivälissä. Yhtyeen ohjelmistossa soivat niin jazzstandardit kuin alkuperäissävellykset, joita on syntynyt kaikkien kolmen jäsenen kynästä. Säännöllisesti yhdessä soittava yhtye on hioutunut huimaan keikkakuntoon ja Uusitalo kertoo odottavansa innolla Jazzliiton kiertuetta.
”On aivan mahtava kunnia päästä soittamaan triollani Suomen Jazzliiton kiertueelle. Olemme työstäneet trioa vajaan kahden vuoden ajan Helsingissä viikoittaisella keikalla Ravintola Sörkan Ruusussa, ja on hienoa päästä viemään tämä yhtye ympäri Suomea niin moneen eri kaupunkiin. Tulemme soittamaan ohjelmistoa Homecoming-levyltämme, mutta sen lisäksi kiertueen varrella kuullaan myös aivan uutta materiaalia”, Uusitalo kertoo.
Torniossa Tuomo Uusitalo Trio esiintyy Aineen taidemuseolla 17.3.2024 klo 15.00 alkavassa sunnuntain iltapäiväkonsertissa.
Jukka Piiroisen kuvaesitys “Jazz valokuvan silmin” esittelee jazzin ja valokuvan suhdetta. Aiheina ovat hyvän valokuvan ainekset sommittelusta ja rajaamisesta lähtien. Myös jazzmuusikoiden ilmeiden ja viestinnän vangitseminen, jazzkeikoilla kuvaaminen, kuvankäsittely ja mustavalkoisen valokuvan lumo saavat sijansa. Esitys perustuu Jukka Piiroisen valokuviin, joista vanhimmat ovat 1980-luvun puolivälin Kalottjazz & Blues -festivaaleilta ja tuoreimmat kuluvalta vuodelta.
Jukka Piiroinen on eläkkeellä oleva luokanopettaja, jonka harrastuksiin sekä jazz että valokuvaus on kuulunut jo pitkään. Piiroinen on ollut mukana Riverside Jazz -yhdistyksessä sen perustamisesta lähtien ja hän oli mukana Kalottjazz & Blues -festivaalin järjestelyissä parikymmentä vuotta. Piiroinen ylläpitää myös Valon kuvia -blogia (www.valonkuvia.fi), joka on eräs harvoista jazzia käsittelevistä suomenkielisistä blogeista.
Bob Forte on Sardiniasta, Italiasta kotoisin oleva pitkänlinjan blues-muusikko, joka on viime vuosina viettänyt aikaa Pohjois-Ruotsissa opiskelemassa jazzkitaraa Erik Weissglasin johdolla. Hänen ohjelmistoonsa kuuluvat niin lukuisat bluesklassikot kuin myös omat sävellykset sekä muutama tarkoin valittu jazzstandardi. Bob Forte on myös loistava showmies!
Bob Forte (Sardinia, ITALY) – vocals & guitar Matti Väätäjä – double bass William Norberg (SWE) – drums
21.10.2023 klo 20:00 Park Hotel, Tornio (Park Bistron yläkerta) Itäranta 4 95400 Tornio
New Yorkissa asuvan ruotsalaisen kitaristin Tomas Janzonin kiertue ulottuu jälleen Haaparannalle. Trio soittaa Haaparannan Kaupunginhotellissa perjantai 14. huhtikuuta klo 20.00 Suomen aikaa.
Tomas tutkii jazzin syvintä olemusta lähtökohtana New York. Charlie Parkerin Cool Bluesin soolo oli Janzonille niin järisyttävä, maailman mullistava elämys, että lähes siltä istumalta hän muutti Yhdysvaltoihin opiskelemaan opiskelemaan ja soittamaan.
Janzonin albumi ”130th & Lenox” oli DownBeat -lehden mukaan vuoden 2020 parhaimmistoa. Vintage Guitar -lehti oli samoilla linjoilla ja kehui Janzonin maailmanluokan kitarasoundia. Saa nähdä mitä superlatiiveja tänä vuonna ilmestyvä ”Nomadic”-albumi ansaitsee.
Tomas Janzon – kitara Rubem Farias – basso Donald Dean – rummut
Haaparannan kaupunginhotelli perjantai 14.4 klo 20.00 Suomen aikaa Vapaa sisäänpääsy Konsertin järjestää Haaparannan teatteriyhdistys ja Haaparannan Kaupunginhotelli