Riverside Jazz

Olli Ahvenlahti New Quintet – Torniossa 13.10.2024

Poikkeuksellisen mittavan ja monipuolisen uran suomalaisessa musiikissa tehnyt Olli Ahvenlahti täyttää tänä vuonna 75 vuotta, ja juhlistaa sitä muun muassa albumijulkaisulla ja Suomen Jazzliiton valtakunnallisella konserttikiertueella. 

Pianisti Olli Ahvenlahden uusi Mirror Mirror -albumi syntyi vuonna 1976 ilmestyneen The Poet -albumin hengessä, eikä vähiten elämään jääneen Granma´s Rocking Chair -kappaleen innoittamana. We Jazz -levymerkin julkaiseman Mirror Mirror -albumin levynjulkaisukonsertti kultiin viime huhtikuussa April Jazz -festivaaleilla ja yhtye on esiintynyt albumin tiimoilta myös muun muassa Pori Jazzeilla. Albumi käsittää Ahvenlahden tuoreita kappaleita, jotka on räätälöity uudelle, aktiivisista huippumuusikoista koostuvalle yhtyeelle. Musiikki on tiukan rytmistä ja melodiat tarttuvia, Ahvenlahden Fender Rhodesin täydentäen oleellisesti myös soundia. 

Olli Ahvenlahti on vaikuttanut suomalaisessa musiikkimaailmassa aina 1970-luvulta lähtien. Pianistina, säveltäjänä, sovittajana, kapellimestarina ja jopa tv-esiintyjänäkin ansioituneen Ahvenlahden monipuolinen sävellystuotanto käsittää omien soololevyjen lisäksi musiikkia elokuviin, teatteriin ja tv-sarjoihin. 

Olli Ahvenlahti New Quintet esiintyy Torniossa Seminaarin koululla (Seminaarinkatu 16) sunnuntaina 13.10. klo 17.00. Konsertin järjestää Riverside Jazz ry.

Pääsyliput: 20€ ja 10€

Olli Ahvenlahti New Quintet

Olli Ahvenlahti – Fender Rhodes
Joonatan Rautio – tenorisaksofoni
Tero Saarti – trumpetti ja flyygelitorvi
Ville Herrala – sähköbasso
Jaska Lukkarinen – rummut 

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *