Jukka Perko Tritone Torniossa ma 19.3.2018

Jukka Perko, kuva Tanja Ahola

Jukka Perko, kuva Tanja Ahola

Suomen arvostetuimpiin jazzartisteihin kuuluva saksofonisti Jukka Perko esiintyy Torniossa Jazzliiton kiertueella mukanaan timantinkovana rytmisektiona lukuisissa eri yhtyeissä tunnetut basisti Antti Lötjönen ja rumpali Teppo Mäkynen. Konsertissa kuullaan materiaalia trion debyyttilevyltä Dizzy, jossa Perko käsittelee ensi kertaa Dizzy Gillespien musiikkia ja tekee samalla kauan kaivatun paluunsa bebop-perinteeseen.

Taustalla kulkee myös uskomaton tarina huittislaisen maanviljelijäperheen lapsen päätymisestä maailmankuulun jazzlegendan yhtyeeseen, jonka riveissä Perko kiersi kahden vuoden ajan vuosina 1987-88. Dizzy-albumia ei kannata erehtyä luulemaan nostalgiaprojektiksi. Väkevä triokokoonpano ottaa ilon irti klassikkosävellyksistä tuoden niihin oman näkemyksensä ja osoittaen, että paras jazz on aina omassa ajassaan elävää, aktiivista taidetta. Bändin sovitukset ovat luontevia, svengaavia, ja loisteliaan kolmikon keksiliäisyydellä marinoituja.

Jukka Perko Tritone esiintyy Lappian Musiikkitalolla Torniossa ma 19.3.2018 klo 19.

Pääsyliput: 20€, opiskelijat, eläkeläiset 15€, jäsenet vain 10€ (vuoden 2017 jäsenmaksu kelpaa)

Jukka Perko Tritone
Jukka Perko, saksofoni
Antti Lötjönen, basso
Teppo Mäkynen, rummut

Share
Kategoria(t): Riverside Jazz Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa Jukka Perko Tritone Torniossa ma 19.3.2018

  1. soile hilke sanoo:

    mites ennakkoliput Perkoon, vai voiko tehdä varauksen tätä kautta. kaksi lippua

    • RiversideJazz sanoo:

      Hei, nyt ei ole ennakkomyyntiä, mutta laitetaan varaukseen kaksi lippua.

      Jukka Piiroinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *