Avainsana: Teemu Viinikainen

Jos ulkoavaruudessa olisi lämpöä, se oli varastoitunut megamäärin Sid Hille & Co:n konsertti-iltaan. Kiitokset vielä, juhlakonserttiyleisölle ja yhteistyökumppaneille illan annista sekä 25-vuotiselta taipaleelta! En tiedä monta pientä yhdistystä, joka olisi päässyt viettämään juhlailtaa niin upeissa tiloissa kuin musiikkitalo on.

Entäpä illan bändi? Olen jäävi kritisoimaan tai kehumaan valintaa, mutta Sid Hille Contemporary Collective antoi NIIN upean konsertin perjantai-iltana, että sen ei olisi suonut loppuvan kahden täyden setin jälkeenkään. Ja että se varmasti osaltaan vaikutti lumimyrskyn tuomien kinosten sulamiseen, ulkosalla!

Oli onnellinen sattuma, että viimeksi 10 vuotta sitten Platypus Ensemblen kanssa Tornion musiikkitalolla vieraillut Sid Hille saatiin juhlakonserttiin 24.10. pianisti, säveltäjä ja orkesterinjohtaja toi mukanaan Teemu Viinikaisen, jazzkitaravelhokollegansa sekä klassisen jousikvartetin, joka koostui Maija Linkolan ja Elina Viitasaaren viuluista, Lotta Poijärven alttoviulusta sekä Markus Hohdin sellosta.

Yhtye soitti Sid Hillen säveltämää materiaalia mm.levyiltä Zen Connection,ja osan jousikvartetin ja pianon yhteisteoksesta Motion. Konsertin aloitti neliosainen Quatour no.2, Farben,- ”Värit” , jossa sävellystä tulkinnut jousikvartetti antoi mausteitaan väreille.
Eri tyylit ja tunnelmat vaihtelivat osien välillä romanttisesta(Punainen), bluesista (Sininen), Kansanmusiikki (Vihreä), sekä Draama (Musta). Ihanaa, tunteellista, Iloista, Vaikuttavaa.

Jopa ihan hetkittäin synkkää, mutta vain ei masentavalla, vaan virkistävällä tavalla, ja vain hetkittäin. Helsingin Sanomat on maininnut Hilleä Suomen jaz-romantikoksi, eikä syyttä, siksi kaunista hänen musiikkinsa on.

Usein hänen teoksensa ovat konserttomuotoisia teoksia, mikä omalta osaltaan helpottaa jazzille, joka usein on perinteistään varsin tarkka, poikkeuksellista instrumentaatiota. Nyt oli vuorossa kitaran efekteineen sekä flyygelin harmoniat yhdistettyinä tai,VASTAAN jousien rytmiikka ja melodiakuljetukset. kokonaisuus toimi sekä yhdessä että erikseen hienosti, ja mukaan sisällytetyt improvisoidut osat, joita säveltäjä itse luonnehti tänäkin iltana varsin tuoreiksi, toivat värikkyyttä ja arvaamattomuutta musiikkiin.

Rumpalina kuuntelin tietenkin rytmejä, ja tahtilajien 5- ja 7 -jakoisuudet olivat herkullista kuultavaa. Samoin oli ilahduttavaa nähdä soittajien rento eläytyminen musiikkiinsa. Jousisoitinten kanssa ei niin vain lähdetä lavalle sankaroimaan, mutta varsinkin Maija Linkola näytti, että viulisti voi olla soiton virrassa mukana hallitusti koko kehollaan.
Sid Hille kertoi nauttivansa, kun pystyy soittamaan lähes akustisesti salissa, ilman monitoreita.

Konsertin herkkä ja intiimi luonne tuli mielestäni esiin juuri lähietäisyydeltä, onhan myös klassisten soitinten välittämän värähtelyn aistiminen kehossa eräs musiikin livekonserttien ehdoton suola. Itse musiikin zen-vaikuttavuudeen lisäksi musiikkitalon salin sopivuudesta tällaiseen musiikkiin, ja äänentoiston laadusta samoin kuin tekijöiden ammattitaidosta kertookuitenkin, miten eräs konserttikävijä kertoi saaneensa suurimman elämyksen suljettuaan silmänsä, salin ylälehterillä.

Ylisanat kuluvat, jos niitä niitä kaataa niskaan ämpäreittäin, joten voin vain nöyrästi kiittää Sid Hille Co.Co:ta vuoden kauneimmasta ja koskettavimmasta konsertista.

Teksti: Pekka Oinonen