Jazzkonsertti

Paavo & Norrbotten Big Band Haaparannalla pe 11.4.

Sofia Jernström & Cecilia Persson
Sofia Jernström & Cecilia Persson

Omaperäinen ruotsalaisyhtye Paavo julkaisi ensimmäisen levynsä vuonna 2007. Laulaja/äänitaiteilija Sofia Jernströmin ja pianisti Cecilia Perssonin sävellyksiä esittävän yhtyeen debyytti palkittiin Ruotsin Yleisradion Jazzkatten-palkinnolla.

Esikoislevyn jälkeen yhtye on julkaissut levyt Canço del Paó (2010) ja haastanut tavanomaisia käsityksiä jazzyhtyeestä esiintymällä hyvin monenlaisissa kokoonpanoissa duosta nonettiin. Paavon ytimessä ovat aina kuitenkin nimenomaan Sofia Jernström ja Cecilia Persson.

Paavo tekee nyt keväällä yhteistyötä Norrbotten Big Bandin kanssa ja yhtyeeseen kuuluu ydinkaksikon lisäksi tällä kertaa saksofonisti Fredrik Ljungqvist. Cecilia Persson on tänä vuonna myös big bändin vieraileva säveltäjä.

Paavo-yhtyeen nimi oli alunperin riikinkukkoa tarkoittava pavo. Yhtye lisäsi nimeen kuitenkin toisen a-kirjaimen, kun kävi ilmi, että Paavo on suomalainen miehennimi. Paavo on esiintynyt Kalottjazz & Blues -festivaaleilla vuonna 2006.

Opiskelijoilla vapaa pääsy!

Pe 11.4. Haparanda Folkets Hus klo 20 Suomen aikaa
Konsertin järjestää Haparanda Teaterförening.

Liput ennakkoon: 17 e / 12 e ja ovelta: 21 e / 15 e
Alennettu hinta myös Riverside Jazzin jäsenille. Näytä jäsenkortti kassalla.

Lippuvaraus: +46922-14549 www.tickster.com

HUOM! Opiskelijat ilmaiseksi!

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *