Riverside Jazz

Maksa jäsenmaksu vuodelle 2022

Jäsenmaksu 2022

Yhdistyksen jäsenmaksu kuluvalle vuodelle on 25€. Kahden koronavuoden aikana yhdistyksen toiminta on ollut hiljaista. Ymmärrettävästi yhdistyksen jäsenmäärä on samalla laskenut. Kuitenkin jäsenmaksut ovat merkittävä osa yhdistyksen rahoitusta, joten nyt normaalien aikojen palatessa, myös jäsenmaksuja kaivataan kovasti.

Jos yhdistys saa 50 jäsenmaksua, voi yhdistys pelkillä jäsenmaksutuloilla (50 x 25€=1250€) rahoittaa vähintään kaksi konserttia. Kun lisäksi tulee pääsylipputuloja ja kaupungin avustus (toivottavasti saamme myös tänä vuonna), yhdistys pystyy ainakin neljään konserttiin vuodessa.

Maksamalla jäsenmaksun tuet siis elävän musiikin toimintaa kaupungissa. Saat myös alennuksia yhdistyksen järjestämien konserttien pääsylipuista. Myös Kalottjazz & Blues -festivaalin konsertteihin on luvassa jäsenille alennusta.

Maksa jäsenmaksu suoraan yhdistyksen tilille (FI02 2048 1800 0042 83 / viesti: jäsenmaksu 2022 Matti Meikäläinen + postiosoite + sähköposti). Maksutiedot löytyvät myös yllä olevasta pankkisiirtolomakkeesta.

HUOMIO! Jos maksat jäsenmaksut, liitä mukaan myös postiosoite & sähköposti, jotta voimme olla sinuun yhteydessä.

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *