Kategoria: Riverside Jazz

  • Tuomo Uusitalo Trio Aineen taidemuseolla 17.3. klo 15

    New Yorkissa vuodesta 2012 vaikuttaneen ja hiljattain takaisin Suomeen palanneen pianisti Tuomo Uusitalon johtama trio lähtee Jazzliiton kiertueelle maaliskuun puolivälissä. Yhtyeen ohjelmistossa soivat niin jazzstandardit kuin alkuperäissävellykset, joita on syntynyt kaikkien kolmen jäsenen kynästä. Säännöllisesti yhdessä soittava yhtye on hioutunut huimaan keikkakuntoon ja Uusitalo kertoo odottavansa innolla Jazzliiton kiertuetta.

    ”On aivan mahtava kunnia päästä soittamaan triollani Suomen Jazzliiton kiertueelle. Olemme työstäneet trioa vajaan kahden vuoden ajan Helsingissä viikoittaisella keikalla Ravintola Sörkan Ruusussa, ja on hienoa päästä viemään tämä yhtye ympäri Suomea niin moneen eri kaupunkiin. Tulemme soittamaan ohjelmistoa Homecoming-levyltämme, mutta sen lisäksi kiertueen varrella kuullaan myös aivan uutta materiaalia”, Uusitalo kertoo.

    Torniossa Tuomo Uusitalo Trio esiintyy Aineen taidemuseolla 17.3.2024 klo 15.00 alkavassa sunnuntain iltapäiväkonsertissa.

    Pääsyliput: 15€ / 10€ (opiskelijat/eläkeläiset/jäsenet)

    TERVETULOA!

    Tuomo Uusitalo Trio
    Tuomo Uusitalo – piano
    Juuso Rinta – kontrabasso
    Roope Kantonen – rummut

    Share
  • Jazz valokuvan silmin – Tornion kirjasto 8.11.2023

    Jazz valokuvan silmin

    Jukka Piiroisen kuvaesitys “Jazz valokuvan silmin” esittelee jazzin ja valokuvan suhdetta. Aiheina ovat hyvän valokuvan ainekset sommittelusta ja rajaamisesta lähtien.  Myös jazzmuusikoiden ilmeiden ja viestinnän vangitseminen, jazzkeikoilla kuvaaminen, kuvankäsittely ja mustavalkoisen valokuvan lumo saavat sijansa. Esitys perustuu Jukka Piiroisen valokuviin, joista vanhimmat ovat 1980-luvun puolivälin Kalottjazz & Blues -festivaaleilta ja tuoreimmat kuluvalta vuodelta.

    Jukka Piiroinen on eläkkeellä oleva luokanopettaja, jonka harrastuksiin sekä jazz että valokuvaus on kuulunut jo pitkään. Piiroinen on ollut mukana Riverside Jazz -yhdistyksessä sen perustamisesta lähtien ja hän oli mukana Kalottjazz & Blues -festivaalin järjestelyissä parikymmentä vuotta. Piiroinen ylläpitää myös Valon kuvia -blogia (www.valonkuvia.fi), joka on eräs harvoista jazzia käsittelevistä suomenkielisistä blogeista.

    Share
  • Oktoblues – BOB FORTE -Trio Park-hotellissa 21.10.2023

    BOB FORTE -Trio

    Bob Forte on Sardiniasta, Italiasta kotoisin oleva pitkänlinjan blues-muusikko, joka on viime vuosina viettänyt aikaa Pohjois-Ruotsissa opiskelemassa jazzkitaraa Erik Weissglasin johdolla. Hänen ohjelmistoonsa kuuluvat niin lukuisat bluesklassikot kuin myös omat sävellykset sekä muutama tarkoin valittu jazzstandardi. Bob Forte on myös loistava showmies!

    Bob Forte (Sardinia, ITALY) – vocals & guitar
    Matti Väätäjä – double bass
    William Norberg (SWE) – drums

    21.10.2023 klo 20:00
    Park Hotel, Tornio (Park Bistron yläkerta)
    Itäranta 4
    95400 Tornio

    Pääsyliput 17€ / 10€ (opiskelijat, eläkeläiset, jäsenet)

    Share
  • Tomas Janzon Trio Haaparannalla 14.4.2023

    New Yorkissa asuvan ruotsalaisen kitaristin Tomas Janzonin kiertue ulottuu jälleen Haaparannalle.
    Trio soittaa Haaparannan Kaupunginhotellissa perjantai 14. huhtikuuta klo 20.00 Suomen aikaa.

    Tomas tutkii jazzin syvintä olemusta lähtökohtana New York. Charlie Parkerin Cool Bluesin soolo oli Janzonille niin järisyttävä, maailman mullistava elämys, että lähes siltä istumalta hän muutti Yhdysvaltoihin opiskelemaan opiskelemaan ja soittamaan.

    Janzonin albumi ”130th & Lenox” oli DownBeat -lehden mukaan vuoden 2020 parhaimmistoa. Vintage Guitar -lehti oli samoilla linjoilla ja kehui Janzonin maailmanluokan kitarasoundia. Saa nähdä mitä superlatiiveja tänä vuonna ilmestyvä ”Nomadic”-albumi ansaitsee.

    Tomas Janzon – kitara
    Rubem Farias – basso
    Donald Dean – rummut

    Haaparannan kaupunginhotelli perjantai 14.4 klo 20.00 Suomen aikaa
    Vapaa sisäänpääsy
    Konsertin järjestää Haaparannan teatteriyhdistys ja Haaparannan Kaupunginhotelli

    Share
  • Riverside Jazzin vuosikokous pidettiin 23.3.2023

    Riverside Jazzin vuosikokous pidettiin 23.3.2023 ravintola Olofissa. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat, kuten toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2022 sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio kuluvalle vuodelle.

    Jukka Lamminen jatkaa yhdistyksen puheenjohtajana. Muut hallituksen jäsenet ovat Petri Rankka, Pekka Oinonen, Markku Raikaslehto, Jukka Piiroinen ja uutena jäsenenä Esa Pirinen.

    Share
  • SM4 with David Lyttle (IRL) & Siim Aimla (EST) Torniossa 16.3.2023

    SM4 with David Lyttle (IRL) & Siim Aimla (EST)

    SM4 with David Lyttle (IRL) & Siim Aimla (EST) esiintyy torstaina 16.3.2023, klo 19:00 (suomen aikaa) Lappian Musiikkitalolla (Etappitie 6, Tornio).

    Liput:
    20€
    15€ – opiskelijat, eläkeläiset, Riverside Jazzin jäsenet

    SM4, toisin sanoen Söderbacka-Matikainen Quartet, on yhtye, joka tuo raikasta tuulahdusta kuuntelijoilleen! SM4 with David Lyttle & Siim Aimla -kvartetin ohjelmisto koostuu yhtyeen jäsenten omista, eurooppalaiseen jazziin tukeutuvista ja monenlaisille elämyksille aisteja avaavista sävellyksistä. Kvartetin ytimenä toimivat kitaristi Martin Söderbacka ja kontrabasisti Eevalotta Matikainen. Heidän kanssaan lavalle nousevat Irlantilainen rumputaiteilija David Lyttle ja Virolainen saksofonisti Siim Aimla.

    Konsertissa vaihtelevat railakkaat improvisaatiot leikkisine rytmeineen sekä kauniit, viipyilevät melodiat äänimaisemoineen. Nämä taitavat muusikot käyttävät laajasti soittimiensa äänikirjoja luoden ainutlaatuisia, hetkessä eläviä mielikuvia, yhdessä toistensa kanssa. Kappaleiden väleissä kuullaan inspiroivia tarinoita, niin sävellysten synnyistä, kuin maailman matkaamisestakin. Luvassa hyväntuulinen ja viihdyttävä yhteinen hetki musiikin äärellä.

    David Lyttle on yksi Irlannin saaren arvostetuimpia jazzmuusikkoja. Lyttle on esiintynyt lukuisissa eri maassa ja soittanut jazzin suuruuksien kanssa kuten mm. Joe Lovano, Kurt Rosenwinkel, Dave Liebman, Jonathan Kreisberg, Jesse van Ruller, Terell Stafford, Seamus Blake, David Kikoski, Kenny Werner ja Liane Carroll. Lisäksi hän on myös tehnyt yhteistyötä mm. Hollywood-tähden Liam Neesonin ja rap-artisti Talib Kwelin kanssa. Lyttle on myös ollut MOBO Awards ja Urban Music Awards ehdokkaana.

    Rolling Stone -lehdessä on kirjoitettu Lyttlen musiikista seuraavasti: ”one of the best, robust listening experiences you’re likely to have all year” ja The Independent kuvailee Lyttlen soittoa sanoilla ”the best in jazz coming out of Ireland today”.

    Siim Aimla on yksi Viron arvostetuimpia jazzmuusikkoja. Aimla opiskeli musiikkia Helsingissä Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja valmistui vuonna 2004. Siim on monipuolinen muusikko-sovittaja, joka toimii mm. Estonia Dream Big Bandinin taiteellisena johtajana ja on esiintynyt monien jazztähtien kanssa kuten mm. Dee Dee Bridgewater, Kurt Elling, New York Voices, Randy Brecker, Nils Landgren ja Victoria Tolstoy. Aimla on voittanut Musician of the year -palkinnon vuonna 2011 ja Estonian Jazz Award -palkinnon vuonna 2009.

    Muusikkopariskunta Eevalotta Matikainen ja Martin Söderbacka (Söderbacka-Matikainen Duo) ovat esiintyneet yhdessä vuodesta 2011 lähtien. Vuonna 2022 Söderbacka-Matikainen Duo julkaisi ensimmäisen levynsä ”Christmas”. Monenlaiset tasokkaat vierailijat ovat tuttu näky yhtyeen esityksissä kuten mm.: Sami Saari, Joonatan Rautio, Jukka Perko, Teemu Viinikainen, Osmo Ikonen, Jesse Kaikuranta, Mikko Pettinen, Manuel Dunkel, Olli Soikkeli, Mika Mylläri, Charlotta Kerbs ja Mikael Svarvar.

    Share