Ensimmäiset Jazzkahvit Torniossa. Kuva: Jukka Piiroinen
Riverside Jazz kutsui musiikinystäviä jazzkahveille Aineen taidemuseolle. Kahvit ja jazzit nautittiin tänään hyvillä mielin. Tapahtumassa esiintyi Emilia Junes Trio, joka esitti herkkiä tulkintoja tutuista jazzstandardeista. Yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Pekka Oinonen ja entinen puheenjohtaja Jukka Piiroinen esittelivät yhdityksen toimintaa.
Emilia Junes Trio; Leo Loueranta, kitara, Emilia Junes, laulu ja Roni Helminen, basso. Kuva: Jukka Piiroinen
Suomen Jazzliiton alunperin Helsingissä aloittamien jazzkahvien ideaan kuuluu myös ajatusten vaihto. Tornion Jazzkahveilla keskusteltiin yhteistyökuvioista Tornion, Haaparannan ja Kemin rytmimusiikin ystävien kesken. Toivon mukaan keskustelut tuovat mukanaan uusia ulottuvuuksia Riverside-yhdistyksenkin toimintaan jo tulevana syksynä. Perästä kuuluu!
Tornion, Haaparannan ja Kemin yhteistyökuvioita pohtivat Tuomas Laajoki, Pia Marttinen, Pia Suonvieri, Antti Pasanen ja Pekka Oinonen. Kuva: Jukka Piiroinen
Tornion Jazzkahveilla kuullaan myös paikallista musiikkia, kun laulaja Emilia Junes esiintyy yhtyeineeen. Kuvassa Emilia marraskuussa 2012 Aineen taidemuseon taidebasaarilla. Kuva: Jukka Piiroinen
Riverside Jazz avaa syyskautensa tarjoamalla kaikille musiikinystäville Jazzkahvit Aineen taidemuseolla lauantaina 7.9. klo 12 alkaen. Yhdistys esittelee tilaisuudessa toimintaansa sekä avaa samalla keskustelua jazzista Torniossa ja Haaparannalla.
Jazzkahvien lomassa esiintyy torniolainen laulaja Emilia Junes yhtyeineen. Emilia laulaa tuttuja jazzstandardeja ja hän on lupautunut samalla myös kertomaan esittämänsä musiikin taustoista.
Jazzkahveilla esitellään myös Riverside-yhdistyksen toimintaa ja syksyn jazztarjontaa rajakaupungeissa. Jazzkahvien ideana on olla vapaamuotoinen hetki jazzin äärellä ja tarjota mahdollisuus keskustella jazzista ja eri toimijoiden yhteistyön mahdollisuuksista.
Tornion Jazzkahvit on osa Suomen Jazzliiton Helsingissä samalla nimellä jo pari vuotta sitten aloittamaa toimintaa, jonka tarkoituksena on edistää jazzkulttuuria ja keskustelua jazzin ympärillä.
Tilaisuus on kaikille avoin ja sinne on vapaa pääsy. Riverside Jazz tarjoaa kaikille osallistujille kahvia ja pullaa.
Riverside Jazzin jäsenet saavat 5 euron alennuksen torstain avauskonsertin, Folkets Husin Blues Night-konsertin lipuista sekä Pikisaaren lauantain ja sunnuntain lippujen hinnoista. Lippuja voi ostaa festivaalin pääsylippujen ennakkomyyntipaikoista sekä festivaalin aikana ovelta. Jäsenkortti on näytettävä ostoksilla oltaessa ja oma nimi ilmoitettava lipunmyjälle.
Muista maksaa vuoden 2013 jäsenmaksu, sillä vain tämän vuoden jäsenmaksun maksaneet voivat ostaa jäsenhintaisia lippuja Kalottjazz & Blues-festivaalille. Jäsenmaksutiedot löytyvät sivulta: Liity jäseneksi. Muista ilmoittaa myös katuosoitteesi, jotta voimme lähettää sinulle jäsenkorttisi.
Teemu Viinikainen Trio Tornion Kerholla 15.2.2013 Kuva: Jukka Piiroinen
Riverside Jazzin tuore puheenjohtaja Pekka Oinonen arvioi Teemu Viinikainen Trion keikkaa välittömästi keikan jälkeen. Pekka oli innoissaan, kuten kaikki muutkin yleisössä!
Nyt olen sitten toipunut, eli laskeutunut Teemu Viinikaisen Trion keikasta Kerhoravintolassa Torniossa. Adjektiit, positiiviset sellaiset, loppuvat kesken jos yritän kuvailla elämystä nyt. taiturimaista mutta kevyen ilmavaa soitantaa, jossa riitti myös melodisuutta ja hienostunutta dynamiikan hallintaa. Viinikainen joukkoineen, Mika Kallio rummuissa ja Ville Herrala bassossa loihti nyansseja ja vastustamattomasti niin vähäeleisen mukaansa tempaavaa irtonaisen keinuvaa kitara-swingia kuin juurevampaa jazz-groovea.
Kuultiin (=nähtiin) väkevää sävelmaalailua ja bändin soitinarsenaalin koko ihailtavan hallittu mutta monipuolinen saundituotos. Viinikaisen puoliakustinen kitara soi koko keikan ajan pehmeän tyylikkäästi, hänen tekninen osaamisensa vain korosti miehen tyylitajua ja tuotti ravintolantäydelle yleisöä ah niin maittavaa sointinautintoa!
Rumpali Mika Kallio osoittautui vuorotellen milloin trion moottoriksi ja katalysaattoriksi, milloin pehmeän kuiskaavien sutikomppikudosten maalariksi. Hän käytti symbaalien ja resonanssilevyjen(soundplates) sävyjä kontrastien luojana Herralan ja Viinikaisen instrumenttien tumman pehmeille harmonioille. Kallio, joka hallitsee instrumenttinsa niin suvereenisti kun vain voi, piti bändin rytmisen kudoksen hallussa alusta loppuun, olipa kyseessä kiehuva jazzkeitos tai metrinen modulointi ja rytmisten tasojen tutkiminen.
Basisti Herrala oli tyylikäs komppaaja kautta linjan, antoi tilaa maestro Viinikaiselle ja Kalliolle ja piti nämä ääripäät hienosti koossa. Häntä kuultiin toki parissa soolossakin. Yhtye on kutakuinkin niin sopusuhtaisen linjakas kuin voi toivoa. Kaiken kaikkiaan täydellinen keikka. Laskeutuminen on aina hankalaa, kun on kyse tämän tason esityksistä. Se vaati vielä kotona yhden kuuntelun trion NYT!-levyä, ja fiilistely näyttää pikkuhiltaa talttuvan.
Teemu Viinikainen Trio; Teemu Viinikainen, kitara, Ville Herrala, basso ja Mika Kallio, rummut. Kuva: Maarit Kytöharju
Kitaristi Teemu Viinikainen trioineen esiintyy Tornion Kerhoravintolassa perjantaina 15.2.2013 klo 21 alkaen.
Teemu Viinikainen Trio on Suomen Jazzliiton kiertueella. Konsertti on Riverside jazz ry:n vuoden 2013 ensimmäinen jazztilaisuus. Riverside Jazz palaa tämän konsertin myötä takaisin Kerhoravintolaan vuosien tauon jälkeen.
Kitaristi Teemu Viinikaisen luotsaaman trion soitossa kuuluvat tuore näkemys ja vankka kokemus. Yllätyksellinen trio perustettiin vuonna 2009 ja viime vuonna Prophone Records julkaisi kolmikon ensilevyn Nyt!. Viinikainen on konsertoinut useiden kansainvälisten jazzartistien, kuten Joe Lovanon, Vince Mendozan, Randy Breckerin ja Tim Hagansin, kanssa. Tunnetun jazzkriitikon, Stuart Nicholsonin mukaan Viinikainen kuuluu ”maailman kahdenkymmenen parhaan jazzkitaristin joukkoon”. Suomen ykköskomppiin kuuluvat basisti Ville Herrala ja rumpali Mika Kallio täydentävät tämän trion soundin. Kolmikon yhteyttä kuvailee kriitikko Pentti Ronkanen näin: ”Basisti Ville Herralan ja rumpali Mika Kallion upean sensitiivisen taustatyön siivittämänä Viinikaisen kitara laulaa kauniisti ja lentää korkealle.”
Suvereenina instrumentalistina ja sielukkaana tulkitsijana tunnettu Viinikainen on noussut muun muassa Jukka Perkon, Eero Koivistoisen ja Jukkis Uotilan kokoonpanojen myötä maailmanluokan kitaristiksi. Kotimaassa Viinikainen on huomioitu mm. Jazzliiton Yrjö-palkinnolla ja Sony-jazzpalkinnolla. Lisäksi hän on ollut kahdesti ehdolla Teosto-palkinnon saajaksi Perko-Pyysalo-Viinikainen -trion levytysten ansiosta. Hänen uransa alkupuolen tärkein yhtye U-Street All Stars nousi suosioon 2000-luvun alkupuolella Espanjan Getzossa järjestetyn jazzyhtyekilpailun voiton myötä. Yhtye myös levytti kaksi pitkäsoittoa maineikkaalle Blue Note-levymerkille. Viinikaisen ensimmäinen soololevy Tales of Robert Dickson ilmestyi vuonna 2005.
Teemu Viinikainen, kitara
Ville Herrala, basso
Mika Kallio, rummut
Riverside Jazzin vuosikokouksessa (3.2.2013) yhdistyksen hallitus uudistui. Yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Pekka Oinonen ja hallituksen jäseniksi Jussi Leipälä, Outi Kuisma-Parwar, Emilia Junes, Veikko Rousu, Tommi Rahko ja Jukka Piiroinen. Hallituksen työnjaosta päätetään lähiaikoina, kun hallitus järjestäytyy.